Sameli Valkama kirjoittaa, että oppimistulosten laskun syitä pitäisi etsiä luokkahuoneen sijaan olohuoneesta. Kirjoitus nostaa esiin monta tärkeää asiaa. Digilaitteet ja sosiaalinen media kilpailevat ajasta, ja lukeminen on vähentynyt. Koulujen arkea kuormittavat myös yhä useammat hankkeet ja kampanjat, jotka vievät aikaa opetuksen perustehtävältä.

Kirjoituksesta jää kuitenkin puuttumaan yksi keskeinen näkökulma: suomalaisissa olohuoneissa ollaan nykyään poikkeuksellisen väsyneitä. Esimerkiksi Roskamin ja Mikolajczakin kansainvälisessä tutkimuksessa (2021) suomalaiset vanhemmat sijoittuivat uupumuksessa maailman kärkijoukkoon. Ilmiötä selittävät muun muassa korkeat vanhemmuuden odotukset ja vähäisempi yhteisöllinen tuki.

Työelämä on muuttunut kiireisemmäksi ja epävarmemmaksi. Samaan aikaan monien perheiden turvaverkko on heikentynyt. Kun yhä useammat vanhemmat kamppailevat toimeentulon, jaksamisen ja palvelujen saatavuuden kanssa, ei ole realistista odottaa, että kaikki kodit pystyvät tukemaan lasten koulunkäyntiä samalla tavalla.

Suomalaisen koulun keskeisenä tavoitteena on pitkään ollut tasata perhetaustan vaikutusta oppimiseen.

Myös kouluissa on tapahtunut muutoksia. Oppilailta odotetaan yhä enemmän itseohjautuvuutta samaan aikaan kun opetuksessa on siirrytty monin paikoin aiempaa vapaampiin työskentelytapoihin. Oppimisen tuen tarve on kasvanut nopeasti, ja yhä useampi lapsi tarvitsee tukea pysyäkseen opetuksen tahdissa.

Oppimistulosten lasku kertoo laajemmasta muutoksesta koko yhteiskunnassa. Siksi ratkaisujakin on etsittävä laajemmin.

Kouluissa tarvitaan riittävät resurssit, pienempiä opetusryhmiä ja selkeitä rakenteita oppimisen tueksi. Samalla perheitä pitäisi tukea nykyistä enemmän esimerkiksi ennaltaehkäisevillä palveluilla. Työelämässä tarvitaan joustoja ja panostusta työhyvinvointiin, jotta tasapainoinen arki lasten kanssa on aidosti mahdollista.

Oppimistulosten suunta ei käänny syyllistämällä koteja tai kouluja, vaan vahvistamalla niitä molempia.