Erika Mäkeläinen

Olen huolissani eriarvoisuuden kasvamisesta sekä uupumisen tahdista yhteiskunnassa. Kriisit ovat pahentaneet asiaa, mutta juuret ilmiölle ovat vielä syvemmällä. Kiristäminen vähätuloisilta ja heikoimmilta johtaa pahimmillaan yhä eriarvoistuvampaan yhteiskuntaan, jossa heikko elämänlaatu näkyy kasvavina hyvinvoinnin vajeina ihmisten käytöksessä, sote-puolen kustannuksissa, työllisyydessä ja koulutuksen tasa-arvossa. Kyseessä on vaarallinen noidankehä. Heikoimmat ovat erityisen suuressa riskissä jäädä hyvinvoinnin ulkopuolelle. Heidän oikeuksistaan on pidettävä huolta ja helpotettava avun saamista uudistamalla palvelupolut selkeämmiksi ja vähemmän byrokraattisiksi.

Sosioekonominen asema periytyy yhä enemmän vanhemmilta lapselle. Kaikilla ei ole mahdollisuutta antaa samanlaista pääomaa lastensa opintoihin. Liian nopea opiskelutahti, muutokset, ennakoimattomuus, struktuurin puute ja suuret ryhmäkoot heikentävät oppimista. Opettajat tarvitsevat lisäkäsiä, resursseja ja koulutusta. Koulunkäynninohjaajat arvostusta ja oikeudenmukaisuutta. Sama pätee varhaiskasvatuksen työntekijöihin. Erityistä tukea tarvitsevien on saatava tarvittava tuki ilman taisteluja. Nuorille pitää jäädä aikaa elää ja nauttia opiskelusta, antaa heille mahdollisuus erehtyä ja muuttaa suuntaa. Koulutuksen suuntaviivat on käytävä läpi pienestä oppilaasta ammatilliseen koulutukseen saakka.

Yhteiskunnassa vallitsevaa yksilökeskeisyyttä ja suorittamisen ihannointia tulee vähentää lisäämällä osallisuutta sekä yhteisöllisyyttä. On löydettävä keinot yhteishengen rakentamiseen, kuplautumisen vähentämiseen ja eriarvoistavaan tapaan jakaa ihmisiä ”meihin” ja ”heihin”. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa vallitsee yhteistyö, halu auttaa ja ajatus vastavuoroisuudesta. Tässä ajassa sosiaaliset suhteet ovat niin tärkeitä, että niiden puute vaikuttaa kielteisesti terveyteemme ja saa meidät kokemaan stressiä. Olemme äärimmäisen kiinnostuneita siitä, mitä meistä ajatellaan ja kuinka meidät arvioidaan muiden silmissä. Sosiaalinen statuksemme on muodostunut niin tärkeäksi, että siitä on tullut osa identiteettiämme.