KAIKKI ERILAISIA, KAIKKI SAMANARVOISIA

Minulla on autistinen poika. Joka kerta, kun hän kuulee sanan ”autismi”, hän muuttuu surulliseksi ja ahdistuneeksi tuntiessaan itsensä huonoksi.

Moni tässä ajassa elävä reagoi riittämättömyyden tunteisiin poikani tavoin, koska ei koe sopivansa sosiaalisten normien raameihin. Tunne aiheuttaa häpeää ja riittämättömyyttä.

Yhteiskunnan normatiivisuus on vahvistunut.

Elämisen vaatimuksiin vastataan erilaisista lähtökohdista ja resursseista käsin. Erilaisuutta hyväksytään heikosti eikä apua saa silloin, kun tuen tarvetta ilmenee. Ennaltaehkäisystä puhumattakaan.

Ihmisen suurin tarve on kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. Meidän tulee nostaa ihmisiä ylös ja antaa heille työkaluja pärjäämiseen, ei lytätä heitä alemmas ja sulkea heidät yhteisöstä.

Hallituksen lausunnoilla oleva esitysluonnos vammaispalvelulain sääntelyratkaisusta heikentäisi toteutuessaan perus- ja ihmisoikeuksia ja palveluiden piiriin olisi yhä vaikeampi päästä. Osallisuus heikentyisi entisestään. Luonnos on YK:n vammaissopimuksen vastainen.

Jo riittää heikoimmilta leikkaaminen. Se on paitsi epäinhimillistä, myös typerää. Tuen ja ennaltaehkäisyn avulla saataisiin paljon enemmän aikaan.

Toivon, että poikani saisi kasvaa yhteiskunnassa, jossa hänelle annetaan mahdollisuus löytää vahvuutensa ja hyödyntää niitä.

Jossa hänestä pidetään huolta tarpeen vaatiessa. Myös sen jälkeen, kun hänen vanhempansa eivät ole enää taistelemassa hänen oikeuksistaan.

Meidän on luotava sellaista yhteiskuntaa, jossa erilaisuus ei ole synonyymi eriarvoisuudelle ja jossa kaikilla on mahdollisuus voida hyvin ja löytää oma arvokas polkunsa.

Poikani autismi ei tee hänestä vääränlaista. Eikä kenenkään pakottaminen yhteiskunnan ahtaisiin normeihin. Venytetään yhdessä ajatusta ”normaaliuden” määritelmästä.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Kommentit

Jätä kommentti