ALUEVAALIEN JÄLKEISIÄ TUNNELMIA

LOPPUSALDO: 372 ÄÄNTÄ JA VARAVALTUUTETUN PESTI.
Hyvin meni siis! Kiitokset kaikille äänestäneille luottamuksesta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin kunnolla kampanjoinnin makuun. Jaettiin esitteitä, tehtiin somepäivityksiä, laitettiin mainosjulisteita teiden varsille. Tuntui, että aikaa kului paljon enemmän kaikkeen vaalihässäkkään, kuin mitä olin ajatellut. Tärkeimmäksi kampanjoinnin täsmäaseeksi osoittautuivat ihka omat vaalitiimiläiset, jotka auttoivat ideoimisessa ja tekemisessä. Koronan vuoksi en päässyt kylläkään tapaamaan ihmisiä taaskaan kunnolla (sama juttu kuntavaaleissa).

Positiivisia huomioita olivat uudet tuttavuudet, ihmisten kannustaminen, onnistumisen tunteet, itsensä ylittäminen, verkostoituminen ja uuden oppiminen. Negatiivisia huomioita taas olivat se, että rahaa kului kuin huomaamatta, ilman kontakteja ja someseuraajia oli vaikea saada näkyvyyttä, pikkukunnassa asuminen toi haasteita maakunnallisissa vaaleissa, ilkeilyt somessa sekä se, että muiden asioiden hoitaminen kärsi vaalikiireiden vuoksi.

Näin muutama päivä vaalipäivän jälkeen, alkaa kehokin tajuta kampanjoinnin päättyneen. Olen aika puhki. Lapset vaativat huomiota kahta kauheammin ja opinnoissa on kiirettä. Hiki otsalla mietin, että sosiaalitieteiden maisterihaku on maaliskuussa ja vielä on neljä kurssia suorittamatta. Mahdankohan ehtiä ja millaisilla arvosanoilla.

Kampanjoinnin päätyttyä olen taas enemmän pohtinut itseäni ja tulevaisuuden suunnitelmiani. Olen menneisyydessä kulkenut aiemmin etenkin työn osalta hieman helpoimman kautta, enkä juurikaan ole haastanut itseäni. En ole hyödyntänyt potentiaaliani, koska olen pelännyt epäonnistumista. Osaltaan tämä johtuu varmasti koulukiusaamisen aiheuttamista traumoista ja herkästä luonteestani yleensäkin. Olen kuitenkin hoksannut, että ei voi kehittyä, ellei aseta itseään alttiiksi juuri sille epäonnistumiselle. Loppujen lopuksi se on vain hyvästä, mikäli ottaa asioista opiksi. Vaikkei se siltä aina heti tunnukaan.

Nahka on tullut paksummaksi somessa lukemieni kommenttien kautta. Tosin kauhistelen sitä, miten rumasti aikuiset ihmiset käyttäytyvät. Ei sen pitäisi mennä niin, että kenenkään pitäisi totuttautua huonoon käytökseen ja siksi kovettaa itseään. Tuntuu kurjalta lukea etenkin oman kunnan somefoorumeilta ilkeitä kommentteja itsestä. Kukaan ei ole täydellinen, en minäkään. Silti näkemäni järkyttää. Varsinkin, kun kotikuntani on minulle erittäin tärkeä. Vaikkei olisi samaa mieltä asioista, voi toista kunnioittaa. Itse koetan ajatella, että jokainen valtuutettu loppujen lopuksi haluaa ihan samaa asiaa: kunnan ja kuntalaisten parasta.

Keskustella ja kritisoida asiallisesti voi ja kuuluukin, mutta henkilökohtaisuuksiin ei sovi mennä. En ole vastannut, enkä tule vastaamaankaan sellaisiin heittoihin, joista tiedän aiheutuvan vain loputon roastaamisen sarja, ilman minkäänlaista konsensusta tai minkään sortin yhteisymmärrystä. Jatkan omalla linjallani, enkä puhu muista ilkeyksiä. Se on minulle ainoa oikea tapa toimia. Uskon, että hyvä synnyttää hyvää. Haluan tuoda politiikkaan enemmän aitoutta, herkkyyttä ja tunneälyä. Se on ollut tavoitteeni ja on jatkossakin.

Elämä jatkuu taas hieman viisaampana. Nyt koetan parhaani mukaan antaa lapsille ekstrahuomiota, nähdä ystäviä ja saada aineopinnot pakettiin. Toivottavasti ehdin, ja jollen niin sitten uusi mahdollisuus on jälleen hakea ensi vuonna.

Nyt jännätään, tuleeko hyvinvointialueelta jokin lautakuntapaikka. Toivottavasti, sillä minulla on mielestäni paljon annettavaa ja sanottavaa sote-uudistuksen saralla.

Kevättä kohti! 🙂 Ja siksipä kuva viime keväältä tähän kylkeen. Olispa jo kesä.



Kommentit

Jätä kommentti